Profilointi, algoritmit ja vastuullisuus (Osa 2) – algoritmit vaaleissa ja mediassa

Profilointi, algoritmit ja vastuullisuus (Osa 2) – algoritmit vaaleissa ja mediassa

Perinteinen sääntely on käytännössä täysin keskittynyt yksilön oikeuksiin suhteessa profilointia harjoittaviin toimijoihin (valtioon tai yksityisiin yrityksiin). Tietosuojauutiset.fi raaputti tämän sääntelyn pintaa aikaisemmin tällä viikolla julkaistussa kirjoituksessa (Profilointi, algoritmit ja vastuullisuus (Osa 1)). Nyt on aika katsoa, miten algoritmit ja profilointi vaikuttavat vapaan demokraattisen yhteiskunnan kahteen keskeiseen prosessiin –  yleisiin vaaleihin ja neljänteen valtiomahtiin, eli mediaan.

Vuoden 2015 eduskuntavaalien alla, puolet potentiaalisista äänestäjistä käytti vaalikonetta, ja nuorista 25 – 34 vuotiaista 69 % etsi itselleen sopivaa ehdokasta vaalikoneen kautta. Tämä tilasto ei toki kerro kuinka moni valitsi ehdokkaansa puhtaasti vaalikoneen perusteella. Voitaneen kuitenkin olettaa, että vaalikoneilla on jo nyt selkeä vaikutus äänestyskäyttäytymiseen. Myös ehdokkaat pyrkivät vaikuttamaan ja optimoimaan vaalikonevastauksiaan – niin kuin markkinoijat Googlen hakukoneen tuloksia.

Eri vaalikoneissa menestyvät myös eri ehdokkaat – riippuen siitä mitä kysytään ja miten vastauksia painotetaan (eli miten taustalla toimiva algoritmit on rakennettu). Tiettyä teemaa korostava vaalikone voi painottaa ehdokkaiden vastauksia juuri näissä kysymyksissä ja nostamaan täten eteen juuri niitä ehdokkaita jotka ajavat tähän sopivaa agendaa. Toisaalta ehdokas voi pyrkiä vastaamaan, niin kuin olettaa tyypillisesti asiaan perehtymättömän äänestäjän vastaavan klikkailessaan kahvitauolla kysymyksiä lävitse kissavideoiden välissä.

Vaalikoneet ovat siis nousseet merkittävään rooliin, mutta emme välttämättä täysin ymmärrä miksi meille ehdotetaan yhtä ehdokasta, eikä toista. Luotamme usein siihen, että vaalikoneen laatineet tahot toimivat vastuullisesti.

Mediasta on usein puhuttu neljäntenä valtiomahtina korostaen sen roolia lakia säätävän, toimeenpanevan ja tuomiovaltaa harjoittavien vallan käyttäjien ryhmässä. Keskeiset tiedotusvälineet ovatkin näytelleet merkittävää roolia ja kääntäneet historian lehtiä omilla arvovalinnoillaan. Keskeisen median omistaja on voinut vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon – nostaa ja pudottaa poliitikkoja ja virkamiehiä. Tästä syystä mediaa säännellään, suojellaan ja se sääntelee myös itseään.

Median kentälle on kuitenkin noussut merkittäviä välikäsiä. Yhä harvempi avaa aamiaispöydässä enää lehden, ja useammalle tuodaan uutiset suoraan puhelimen näyttöön profiloidusti, kuratoidusti ja omaan maailmankatsomukseen sopivasti. Tällaisia välikäsiä edustavat esimerkiksi sosiaalisen median palvelumme, mutta myös uudet uutis-aggregaattorit kuten google news. Lisäksi perinteiset tiedotusvälineet pyrkivät myös räätälöimään sisällön käyttäjän profiilin perusteella, esimerkkinä kotimainen ja julkisrahoitteinen Yle, joka haluaa poimia minulle ”kiinnostavaa sisältöä aikaisemman käyttö[ni] perusteella”.

Facebookia on Yhdysvalloissa jo syytetty konservatiivisten uutisten tukahduttamisesta liberaalimman agendan eduksi. Wall Street Journal on illustroinut konservatiivisen ja liberaalin Facebook käyttäjän näkymien eroja täällä. Tämän kaiken jälkeen ei yllätä, että puhutaan kuplista ja klikkiotsikkojournalismista. Politiikkojen kannattaa kärjistää, sillä tulvasta nousevat esille ainoastaan viestit jotka saavat aikaan vahvimman reaktion (puolesta ja vastan).

Näistä teemoista käytävän yhteiskunnallisen keskustelun edellytyksenä olisi kuitenkin ymmärrys siitä miten prosessit toimivat. Ja keskeisenä elementtinä tässä olisi tarve pystyä kriittisesti arvioimaan taustalla väsymättä työtään tekeviä algoritmeja. Podemme kuitenkin täydellistä transparenssin puutetta. Kaikki sääntely ei ole pahasta, mutta ennen kuin tarkoituksenmukaista sääntelyä pystytään luomaan, pitäisi ymmärtää mitä säännellä ja miksi. Tässä olisi tutkijoille työsarkaa.