Miten onnistunut tietosuojaviestintä toteutetaan?

Miten onnistunut tietosuojaviestintä toteutetaan?

Jos tarkoituksena on kertoa kuluttajille henkilötietojen käsittelyyn liittyvistä asioista EU:n tietosuoja-asetuksen edellyttämällä tavalla, tehtävä ei ole välttämättä helppo. Tietosuoja-asioihin liittyvässä viestinnässä on omat erityispiirteensä ja tästä viestinnän alalajista voi käyttää hyvin termiä ”tietosuojaviestintä”. Markkinoinnin automaation asiantuntija ID BBN, mainostoimisto SEK ja Asianajotoimisto Borenius järjestivät todennäköisesti Suomen ensimmäisen tietosuojaviestintään keskittyneen tilaisuuden marraskuun alussa. Tilaisuudessa käytiin läpi tietosuojaviestinnän kulmakiviä.   Lue loppuun

Trump, tiedustelu ja tietosuoja – nouseeko EU:n ja Yhdysvaltojen väliin digitaalinen muuri?

trumpetti

Donald Trumpin tietosuojanäkemykset eivät ole täysin yksiselitteisiä, mutta kiinteistömogulin on arveltu antavan amerikkalaiselle tiedustelukoneistolle entistä laajemman mandaatin kerätä ja käsitellä henkilötietoja.

Esimerkiksi CIA:n seuraavaksi johtajaksi aiotaan nimittää Mike Pompoe. Hän on NSA:n massatiedusteluohjelman innokas puolustaja. Ns. ”Facebook-tuomiosta” tunnetuksi tullut itävaltalainen tietosuoja-aktivisti Max Schrems ehti jo julistamaan Twitterissä Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin välisen henkilötietojen siirtoja koskevan Privacy Shieldin kuolleeksi. Lue loppuun

Universumin suurin shoppailutapahtuma: Alibaba tuo ostoskeskuksen verkkoon ja vie kuluttajat offline-kauppoihin

tingKiinassa kaikki on suurta, mutta harva asia on niin häkellyttävä kuin vuotuinen kulutusjuhla ”sinkkujen päivä”. Vuosi sitten Alibaban verkkokauppa-alustojen myynti ylitti neljätoista miljardia dollaria yhdessä päivässä. Päivän viihdegaala on valtava spektaakkeli, jossa nähdään muun muassa koripallolegenda Kobe Bryant. Tänä vuonna Alibaba on inspiroitunut Pokemon Gosta ja yhtiön kissamaskottiin perustuva peli ohjaa online-yleisön perinteisiin kivijalkakauppoihin.

Alibaban tempaukset voivat tuntua huvittavilta tai jopa täysin järjettömiltä. Marraskuun yhdestoista päivä on kuitenkin mainio katsaus verkkokaupan ja internetin tulevaisuuteen. Alibaba on onnistunut tuomaan lähes käsin koskeltavan markkinahumun ja sirkushuvit olennaiseksi osaksi verkkokauppaa. Media ja viihde ovat nousseet Alibaban strategiassa keskiöön, sillä yhtiö ei halua nähdä itseään pelkkänä virtuaalista kaupan hyllynä ja maksunvälittäjänä.
Lue loppuun

Onko EU todella tekemässä lopun suomalaisten verotiedoilla mässäilystä? Ei ole

Onko EU todella tekemässä lopun suomalaisten verotiedoilla mässäilystä? Ei ole

Tänään torstaina moni media on uutisoinut väitteen, jonka mukaan tietosuoja-asetus tekisi lopun verotietojen julkisuudesta. Olemme eri mieltä.

Viime vuoden verotietojen tultua julki suomalaisessa mediassa on taas mässäilty suomalaisten tulotiedoilla. Samalla mediassa on levinnyt väite, että tietosuoja-asetus olisi tekemässä lopun verotietojen avoimesta jakamisesta. Esim. Talouselämän artikkelissa on arveltu, että Suomi joutuisi luopumaan verotietojen julkisuudesta ennen tietosuoja-asetuksen soveltamisen alkamista vuonna 2018.

Huoli verotietojen julkisuuden kuolemasta on mielestämme ennenaikainen. Lue loppuun

Finanssialan digitalisaation uusi aalto: pankit, startupit ja teknologiajätit kilpailemassa kuluttaja-asiakkaista

aalto_muokattu-minOsallistuin viime viikolla Helsingissä toista kertaa järjestettyyn Future Digital Finance Forumiin. Tapahtuma käsitteli fintechiä eli finanssiteknologiaa. Tilaisuus oli erittäin onnistunut, puhujat poikkeuksetta todella hyviä ja puheenvuoroista virisi hyvää keskustelua yleisönkin keskuudessa. Myös ajankohtaiset tietosuoja-asiat olivat esillä. Ennen kaikkea Future Digital Finance Forum herätti paljon ajatuksia.

Fintech-sateenvarjon alta löytyy maailman suurimpia pankkeja ja vakuutusyhtiöitä sekä vanhempiensa autotalleista ponnistavia startup-yrittäjiä, unohtamatta myöskään Alibaban ja Applen kaltaisia teknologiajättejä. Fintech-kentän kaikenkarvaisten toimijoiden yhteinen nimittäjä on finanssialan uusien sovellusten, ideoiden ja liiketoimintamallien etsiminen ja kehittäminen. Nämä uudet tuotteet ja palvelut ovat vähintäänkin yhtä monenkirjavia kuin niiden kehittäjät. Lue loppuun