Voidaanko tiedustelulainsäädännöllä tehokkaasti torjua terroritekoja?

2-kuvaWTukholman perjantaisesta terrori-iskusta epäillyn tekijän tiedetään osoittaneen verkossa sympatiaa islamistisia äärijärjestöjä, kuten Isisiä kohtaan. Ruotsin poliisi vahvisti jo aiemmin mediassa olleet tiedot asiasta sunnuntaina. Ruotsin turvallisuuspoliisin Säpon mukaan epäilty ei kuitenkaan ole ollut Säpon aiemmissa rekistereissä, joskin hänestä on yksittäisiä tietoja viime vuodelta.

Säpo alkoi ylläpitää rekisteriä tiettyjä äärijärjestöjä sympatisoineista henkilöistä terrorismirikosten ehkäisytarkoituksiin viime kesänä sen jälkeen, kun Ruotsin tietosuojavaltuutettu (Datainspektionen) näytti vihreää valoa Säpon aikeille. Lue loppuun

Trump, tiedustelu ja tietosuoja – nouseeko EU:n ja Yhdysvaltojen väliin digitaalinen muuri?

trumpetti

Donald Trumpin tietosuojanäkemykset eivät ole täysin yksiselitteisiä, mutta kiinteistömogulin on arveltu antavan amerikkalaiselle tiedustelukoneistolle entistä laajemman mandaatin kerätä ja käsitellä henkilötietoja.

Esimerkiksi CIA:n seuraavaksi johtajaksi aiotaan nimittää Mike Pompoe. Hän on NSA:n massatiedusteluohjelman innokas puolustaja. Ns. ”Facebook-tuomiosta” tunnetuksi tullut itävaltalainen tietosuoja-aktivisti Max Schrems ehti jo julistamaan Twitterissä Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin välisen henkilötietojen siirtoja koskevan Privacy Shieldin kuolleeksi. Lue loppuun

Kun kamerat kaatoivat netin – ja muita tarinoita viikonlopulta

Kun kamerat kaatoivat netin – ja muita tarinoita viikonlopulta

Perjantaina iltapäivällä Suomen aikaa alkoi monella tapaa historiallinen palvelunestohyökkäys. DDoS (”Distributed Denial of Service”) tai hajautetut palvelunestohyökkäykset eivät itsessään ole uusi tai epätavallinen uhka, mutta perjantai oli monella tapaa uniikki ja samalla esimakua tulevaisuudesta tarjoava. Lue loppuun

Vaihtoehtoinen näkökulma asiakasdatakeskusteluun – Tietosuoja tukee markkinoinnin kohdentamista

Vaihtoehtoinen näkökulma asiakasdatakeskusteluun – Tietosuoja tukee markkinoinnin kohdentamista

Tietosuojauutiset.fi luki mielenkiinnolla Reaktorin blogissa olleen kirjoituksen ”More privacy and better personalization – a mission impossible?”. Kirjoituksessa tuodaan kiitettävällä tavalla esiin luottamuksen merkitys henkilötietoja käsitteleville palveluille.  Mitä paremmin käyttäjä ymmärtää miten ja missä hänen tietojaan hyödynnetään, ja mikä hänelle tästä syntyvä lisäarvo on, sitä paremman laatuista dataa hän on itsestään valmis luovuttamaan.   Lue loppuun

Pitkä kuuma tietosuojakesä 2016!

Pitkä kuuma tietosuojakesä 2016!

Kun Suomen lomakausi alkaa hiljalleen olla lopuillaan, on aika kerrata kesän tietosuojauutisia. Kuten sivustomme kirjoituksista on voinut havaita, tietosuoja-asiat ovat olleet läpi kesän tapetilla.

Kuluvasta kesästä ei siis tulla laulamaan ”jytäkesänä”, kuten orkesteri Jukka ja Jytämimmit laulaa suositussa kappaleessaan ”Jytäkesä-015”. Tätä kesää voi sen sijaan kutsua nimellä ”Tietosuojakesä 2016”.

Lue loppuun

Lisää teknologiainvestointeja Suomeen uuden verkko- ja tietoturvallisuusdirektiivin viisaalla implementoinnilla?

poro

Teknologiainvestoinneista puhutaan paljon. Esimerkiksi datakeskus on Yle Uutisten mukaan kunnanjohtajan märkä uni. Eikä suotta, sillä datakeskukset ovat varsin merkittäviä investointeja. Suomella on tunnetusti monta kilpailuetua juuri datakeskuksia ajatellen, kuten esimerkiksi nopeat tietoliikenneyhteydet, viileä ilmasto ja runsaasti osaavaa työvoimaa. Suomen pahin kilpailija uusista datakeskuksista on tietenkin Ruotsi. Kuten tyypillistä, ruotsalaiset ovat toistaiseksi pärjänneet Suomea paremmin. Nyt Euroopan komissio tarjoaa uuden verkko- ja tietoturvallisuusdirektiivin muodossa mahdollisuutta tehdä Suomesta houkuttelevampi kohde paitsi datakeskuksille, mutta myös houkutelevampi sijoittumiskohde kansainvälisille teknologiayhtiöille Euroopan unionissa. Lue loppuun

VAHTI julkaisi tietosuojaraportin ja suosituksia toimenpiteistä

VAHTI julkaisi tietosuojaraportin ja suosituksia toimenpiteistä

Valtiovarainministeriön asettama Valtionhallinnon tieto- ja kyberturvallisuuden johtoryhmä (VAHTI) toimii julkisen hallinnon tietoturvallisuuden ja tietosuojan kehittämisestä ja ohjauksesta vastaavien hallinnon organisaatioiden yhteistyö-, valmistelu- ja koordinaatioelimenä.

Nyt keväällä VAHTIn toimesta on laadittu raportti EU:n tietosuoja-asetuksen vaikutuksista. Raportti sisältää myös suosituksia toimenpiteistä, jotka soveltuvat niin julkisiin kuin yksityisiinkin organisaatioihin.

Työryhmä julkaisi raportin tänään 2.6.2016 ja piti aiheen tiimoilta mielenkiintoisen seminaarin. Tietosuojauutiset.fi seurasi tilaisuuden webcastia.

Lue loppuun